Istun ja odotan. Reima on nukutettuna magneettiputkessa. Siivu siivulta kuva aivoista piirtyy tietokoneiden syövereihin. Lääkäri soittaa huomenna. Minä halusin tätä itse ja sitten kuitenkin samalla pelkään. Edellinen kuva otettiin 2-vuotiaana. Menin kuulemaan tuloksia muutaman päivän päästä. Vastaanottohuoneen näyttö oli peitetty tyhjällä paperilla, etten näkisi kuvaa ennen kuin neurologi on ehtinyt sanoa saatesanansa. Ei sillä, että näkeminen olisi haitannut. En olisi ymmärtänyt kuvasta mitään ennen kuin se asetettiin normaalin aivokuvan viereen. Siitä puuttui paljon. Liian vähän valkeaa ainetta. Ohut aivorunko. Alikehittynyt aivokurkiainen. ”Yksikin näistä poikkeavuuksista voisi aiheuttaa vastaavat vammat.” sanoi neurologi. Olimme siis onnekkaita. Mitään aivoista ei ollut poistunut, ei mitään kertynyt. Oli vain jäänyt tulematta. Kuvassa oli pikkuvauvan aivot taaperon…